Minä vieraskynänä: Kysymysten syvemmästä tehtävästä ja ei-tietämisen voimasta

Tämä blogi on julkaistu 2.6.2014 Business Coaching Instituutin sivuilla.

**

Eräs coachin – ja toki myös johtajan – tärkeimmistä taidoista on kyky muuttua ja uudistua. On tärkeää olla valmis oppimaan uutta ja kehittämään omaa työskentelyään. Viimeaikaisista koulutuksistani haluaisin nostaa esiin kaksi, jotka ovat tarjonneet itselleni erittäin merkittäviä oppimiskokemuksia. Uskon, että nämä kokemukset ovat vaikuttaneet ratkaisevasti myös siihen, miten tänä päivänä työskentelen coachina ja coaching-taitojen valmentajana.

Kysymyksen syvempi tehtävä

Toinen näistä koulutuksista oli Dianne ja Alan Collinsin Quantum Think –coaching-ohjelma, johon sain osallistua osana Global Leadership Foundationin Fellows-toimintaa. Ohjelmassa keskeiseksi nousi kysymys: Mitä todella haluat? What do you really want? Vaikka olin jo useiden vuosien ajan asettanut itselleni hyvin muotoiltuja tavoitteita, tämä kysymys saapui opettamaan minulle jotain tärkeää. Ei, kyse ei ole siitä, että pitäisin juuri tätä kysymystä sinänsä jotenkin erinomaisena. Oivallukseni tässä liittyy siihen, mihin tuo yhden todella-sanan lisäys johti. Se muutti minun kohdallani kysymyksen luonteen täysin, sillä huomasin, etten osannut vastata siihen. Sain pian havaita, minkälaisen prosessin tämä minussa käynnisti. Ensin tuskaisan pyrkimyksen vastata, ja turhautumisen siihen, etten tiennyt. Etten vain saanut asiaa valmiiksi. Ettei vastausta ollut.

Sitten viikkojen kuluttua huomasin, että aloin oudolla tavalla nauttia prosessista. Yhtäkkiä aloin ymmärtää, että kysymys, johon en kyennyt vastaamaan, teki silti – ja ehkä juuri siksi – työtään minussa. Prosessia ei voinut nopeuttaa, eikä ollut syytäkään.

Ei-tietämisen voiman uusi avautuminen

Toinen merkittävä koulutus oli Tapio Aaltosen Suomeen tuoma koulutus Transformative Coaching, jossa kouluttajana toimi Richard A. Bowell (Kirjailija ja Suomessakin vaikuttavan Human Change -liikkeen perustaja). Tämä viikko Syroksen saarella, myös keväällä 2013, tuli juuri oikeaan kohtaan opettamaan minulle vielä paljon lisää ei-tietämisestä.
Aloin ymmärtää, miten voimme todella edistää ajatteluamme vain suostumalla pysyttelemään tässä vähemmän houkuttelevassa ei-tietämisen tilassa.

Tämän koulutuksen aikana joukko kokeneita coacheja ja valmentajia lähti polulle, jossa kysyimme itseltämme ja toisiltamme kysymyksiä. Ja se kaikkein merkittävin osa harjoitusta oli kysyminen pyrkimättä vastaamaan. Olennaista oli suostua olemaan ilman asiantuntijuutta, ilman valmista tietämistä. Saimme kokea koskettavan prosessin, kun lähdimme aidon uteliaina, todellisella aloittelijan mielellä, tutkailemaan coachingin maailmaa. Paradoksaalisesti saimme myös oppia, että juuri tämänkaltainen prosessi tuotti paljon uutta ajattelua, joka merkittävästi vaikutti meihin ryhmänä ja yksilöinä. Saimme itse kukin varmasti myös vastauksia, vaikkakaan emme perinteisellä tavalla.

Richardin luoma muutoksen malli kannustaa meitä etsimään merkityksellisyyttä. Itseäni puhutteli hänen tapansa kannustaa meitä etsimään syvää tietämistä itsestämme. Ei lukemalla lisää, tai kuuntelemalla asiantuntijoita, vaan esittämällä itsellemme kysymyksiä.

Coachin vaaran paikat

Jokainen, jolla on omakohtaisia coaching-kokemuksia, on tietoinen kysymysten merkityksestä coaching-prosessissa. Coaching-koulutuksissa keskeisinä käsitteinä ovat tyhjä pää, ei tietämisen tila. Lähestymme coachattavaa avoimin mielin ja kysymysten esittäminen on se, mitä coachingista yleensä ensimmäiseksi tiedetään (”Coachit on niitä, jotka kysyy.”).

Näissä keskeisissä coaching-opeissa piilee vaaran paikka. Niin omaa toimintaani reflektoiden eli kantapääni kautta kuin coachien kouluttajana olen havainnut sen, miten coach saattaa viehättyä omista kysymisen taidoistaan. Ja mikä vielä vaarallisempaa, coach saattaa koukuttua siihen mielihyvään, kun pystyy saamaan asiakkaassaan aikaan nopeita, hänelle mielihyvähormoneja tuottavia, oivalluksia. On ilo saattaa innostunut asiakas katsastamaan vaihtoehtoja ja tekemään toimintasuunnitelmaa.

Eikö coaching sitten ole juuri tätä? Joskus on, joskus ei. On tärkeää tunnistaa mahdollisena kompastuskivenä se, että joskus saatamme asiakkaitamme liian nopeasti kohti pinnallista muutosta – suunnitelmia, joihin hän ei tule lopulta sitoutumaan. Jätämme käyttämättä mahdollisuuden saattaa prosessi astetta syvemmälle, todellisen transformaation äärelle. Coacheja kouluttaneena voin sanoa, että tyypillisin haaste ainakin alkutaipaleella, on rynnistää vauhdilla eteenpäin jo lähtien siitä, että tavoite ei ehkä ollutkaan riittävän kirkastettu. Oleellista on siis tunnistaa, onko coachattavan todellinen tahto ja tarpeet.

Olen saanut käydä kollegani Matti Salon kanssa tästä mielenkiintoisia keskusteluja. Siitä miten joskus coaching-prosesseissa molemmilla osapuolilla voi joskus olla houkutusta väärinymmärrettyyn ratkaisukeskeisyyteen. Kun toisen tai molempien osapuolten kärsimättömyys ja vahvat oletukset johtavat liian nopeasti kiinni naulattavaan kohteeseen, Ilmenee jotain, mitä Matti osuvasti kutsuu ”löysäksi ratkaisukeskeisyydeksi”. Vauhtia riittää, mutta suunta ei välttämättä ole se oikea.

Toinen coachingia opiskelleen kompastuskivi saattaa olla se, että prosessia ei nähdäkään enää dialogina ja yhteisen ihmettelyn tilana, vaan että coach alitajuisesti kertoo itselleen, että hän on prosessissa se, jolla ovat ne ”oikeat” kysymykset. Tämä saattaa johtaa siihen, että ohitetaan se osa coaching-prosessia, joka saattaisi olla se kaikkein merkityksellisin: Coachattavan itse itselleen esittämät kysymykset. Niin ammatti- coachien kuin valmentavien johtajien on tärkeää säätää korvansa erityisen herkäksi sille kohdalle, jossa valmennettava alkaa olla utelias oman toimintansa ja ajattelunsa suhteen.

Coachin uudet taidot

Näiden omakohtaisten syvästi oivalluttavien kokemusten johdosta oma coaching-työskentelyni on muuttunut. Olen tietoisesti pyrkinyt siihen, että osa coaching-työskentelyä ovat kysymykset, joihin ei pyritä liian pikaisesti vastaamaan. Kannustan asiakkaitani viipyilemään kysymysten äärellä, ja ennen kaikkea kannustan heitä kysymään itseltään kysymyksiä.
On tärkeää luottaa viiveeseen, ja siihen, että ne olennaiset vastaukset nousevat kyllä.

Tämänkaltainen ei-tietämisen tilaan johdattaminen ja pysyminen siinä riittävän pitkään vaatii coachilta vahvaa läsnäoloa. Itsetarkastelun äärelle pysähtyminen voi asiakkaasta tuntua epämiellyttävältä, ja jopa jossain määrin uhkaavalta. Omalla juurevalla läsnäolollamme ja sekä monitahoisen luottamuksen kantamina prosessin molemmat osapuolet voivat päästä siihen taianomaiseen coaching-tilaan, jossa on mahdollista avautua vielä syvällisellemmälle prosessille.

Mitä seuraavaksi

Mitä tulee kysymyksiin, joita itselleni esitän, en vieläkään ole täysin vastannut Siihen Suureen. Ja silti juuri tämä kysymys (Mitä minä todella haluan?) on jo johtanut mittaviin muutoksiin, niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäni.

Tällä kirjoituksella olen halunnut kutsua sinut tarkastelemaan kanssani syvemmin kahta ammatticoachin ydintaitoa: vahvoja kysymyksiä ja tietoisuuden herättämistä.

Toivoisin voivani herättää sinussa uteliaisuutta kuulla ne syvät kysymykset, jotka sisältäsi kumpuavat ja haastaa sinut kysymään itseltäsi juuri niitä, joihin ei ole helppoa vastausta. Toivon voivani pieneltä osaltani oivani havahduttaa sinut kuulemaan herkemmin kuin koskaan sen, mitä asiakkaasi itseltään kysyy. Haluan kannustaa sinua näkemään ei-tietämisen tilan olevan ehdoton edellytys uudelle tietoisuudelle. Haluan rohkaista sinua sekä suhteessa omaan itseesi että asiakastyössäsi olemaan aina vain uskaliaammin ja pitempään ei-tietämisen tilassa.

Logokilpailun satoa (Mitä näet Diversitas Oy:n logossa?)

Kun nettisivuni avattiin, julkistin blogissani kilpailun: Mitä näet yritykseni logossa. Vastauksia on tullut useita, toinen toistaan oivaltavampia. Näitä on ollut ilo lukea.

Voittajaa ei ollut helppo poimia, kun joukossa oli niin monta upeaa.

Ja mitään oikeaa vastaustahan kysymykseen ei ollut. Mitä itse kuitenkin toivon yritykseni logon ilmentävän, ovat yhteistyö ja se, miten tiimi on moninaisten osiensa summa. Vahva ketju, jossa jokainen on tärkeä. Kukaan ei yksilönä ole täydellinen – mutta tiimi voi sitä olla. Kun logosta löytää ihmiset ringissä, voi löytää myös sen, miten jokainen tuo mukanaan kolmenlaista älykkyyttä: pään, sydämen ja kehon/toiminnan. Kun nämä ovat läsnä ja jokainen tuo parastaan, tiimi voi saavuttaa yhteisen flown, jossa ihmeitä tapahtuu ja joka vie eteenpäin. Saadaan aikaan liikettä oikeaan suuntaan, jotain toimivaa ja usein yllättävääkin. Yhdessä tekemisessä ovat länsä ilo, kauneus ja rakkaus.

Sanassa DIVERSITAS näkyvät kahdet kasvot ilmentävät kommunikaatiota, syvää yhteyttä ja kumppanuutta. Luottamuksellista suhdetta. Keskeisiä coaching-taitoja: kontaktia, kunnioitusta, kiinnostusta, kuuntelua, katselua, kysymyksiä, kyseenalaistusta ja kannustusta. Läheisyyttä ja etäisyyttä, joita meistä jokainen kaipaa omalla tavallaan.

 

Alla vielä kooste upeista vastauksista:

”People, hearts and a flower.”

”Yrityksesi logossa näen rakkautta ja sydämiä.”

”Siinähän on ihan selvästi 9 hyvää tyyppiä.”

Jatkuvuutta ja yhteistyötä, jossa jokaisen panos on yhtä tärkeä.”

”Näen kuvassa joukon ihmisiä, joilla oikeat kädet ovat ojennettuina yhteistyöhön.”

”Logosihan on aivan selvästi ihmisvoimalaitoksen ratas, joka tuottaa ihmisenergiaa!”

”Logossasihan on leveäharteinen sydämellinen porukka huutamassa porukkahuutoa.

”Näen ihmisiä ringissä. Toinen toistensa tukena. Samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Ihmisiä sydämellä.”

”Minä näen logossa yhtenäisen tiimin ihmisiä, joilla on suuri sydän. Ajattelin, että he tekevät yhdessä työtä suurella sydämellä.”

”Logossasi näen ihmisyhteisön muodostaman rattaan, joka näyttäisi pyörivän vastapäivään – luulenpa, että Diversitaksen tarkoitus on saada suunta muuttumaan myötäiseksi.”

”Logossa näen kukan, ihmisiä yhdessä kaulakkain, siinä ei ole erillisyyttä vaan kaikki on ’samassa kimpussa’, yhteydessä tai oikeastaan yhtä. Ja siellä tekstissäkin ne kaksi ovat kasvokkain, yhteydessä.”

”Ensimmäinen on yhdeksän ihmistä piirissä ja tekstissä kaksi henkilöä katsovat toisiaan. Lisäksi näen sydämiä ja onhan siinä myös valkoinen kukka. Sitten abstraktimpia asioita, joita siinä näen on luottamus, ystävyys/kumppanuus, kunnioitus, empatia, ymmärrys sekä ilo.”

”Ja mitäkö näen logossasi. Näen yhteistyötä, jota tehdään suurella sydämellä. Näen paljon liikettä ja eteenpäin menemistä, joka tulee yhteisestä päämäärästä. Kun kaikki pitävät yhdessä kiinni pelastusrenkaasta, se kannattelee kaikkia, ja yhdessä ollaan vahvoja.”

”9 hengen tiimi luo tiiviin ja toimivan työyhteisön, jossa jokainen tukee toinen toisiaan, mutta jossa jokainen on oma yksilönsä. Yhteisön ilmapiiri on avoin. Toimiva yhteisö on kuin kukka, jossa kaikki saavat kukkia ja ravita toinen toisiaan. Yrityksen nimessä kaksi ihmistä katsoo toisiinsa turvallisen etäisyyden päästä.”

”Logossa näkyy porukka, jolla toinen käsi on viereisen kaverin selän takana tukemassa häntä ja toinen käsi toisella puolella olevan kaverin kädessä yhdessä tekemisen merkiksi. Jokaisella näkyy suuri sydän, joka on keskeistä yhdessä tekemisessä. Kasvot ovat koko porukalla käännetty kohti taivasta – unelmia kohden.”

”Logosi on todella hyvä ja minulle siitä tulee spontaanisti mieleen:
– paljon rakkautta ja välittämistä
enneagrammin yhdeksän hyvää tyyppiä
– kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta”

”Näen logossasi oikeastaan koko maailman. Kaikki me ihmiset (koostuen yhdeksästä eri tyypistä) vaikutamme tavalla tai toisella toinen toisiimme eli muodostamme ketjun. Kuvan ihmisten rintaan muodostuu puolikas sydän, sydän – joka on ihmisessä tärkeintä. Logo voisi kuvastaa myös vaikka kukkaa tai lumihiutaletta: luonnostaan täydellistä muotoa, kokonaisuutta ja jatkuvuutta. Eli me kaikki ihmiset muodostamme luonnostaan täydellisen kokonaisuuden, mutta tarvitsemme tietysti Diversitaksen apua sen saavuttaaksemme. I-kirjaimissa olevat kasvot haluavat kommunikoida keskenään (mutta ovat kyllä suomalaistyyliin aika kaukana toisistaan!). Tiivistäen: näen logossa kokonaisuuden, jatkuvuuden, keskinäisen riippuvuuden, kaiken täydellisyyden ja kauneuden.”

”Logosi on nykyaikainen, selkeä sekä dynaaminen. Muotokieleltään se on kaunis, koristeellinen ja mystistä voimaa sisältävä symboli. Pyöreämerkki on ajaton ja monikäyttöinen sekä kansainvälisesti kaikkialla positiivinen. Näen siinä mahdollisuuksia myös animaatioon sähköisessä mediassa (Vahvan muotokielen ja tunnistettavan värin ansiosta tunnus pysyy kuitenkin eri variaatioineen yhtenäisenä.). Lisäksi tunnus luo eläväisen ja positiivisen mielikuvan toiminnastasi.

Tunnus kuvaa myös selkeää rytmiä mikä on mielestäni yksi tärkeimpiä elementtejä elämän- ja työmaailmanhallinnassa. Keskiötä pitkään ja tarkkaan katsoessa syntyy kineettinen liike myötäpäivään mikä viestii kehityksestä. Samoin logon hahmojen yhtenäisyys ja niiden keskinäinen asettelu kuvastaa hyvin ryhmähenkeä, yhteenkuuluvuudentunnetta, yhteisöllisyyttä ja positiivista yhteishenkeä. Pidän myös hahmojen osien muodoista ja niiden käsimäiset kärjet tekevät logosta kolmiulotteisen. Tämä toi mieleeni että tästä voisi myös helpolla tehdä korun/mitalin/pinssin mikä voisi toimia osalle ihmisistä kannustimena.

Logon väri on onnistunut valinta! Turkoosinsininen on sinivihreä väri joka vie mieleni Turkin turkoosien kivien pariin. Riittävän voimakas mutta ei liian hyökkäävä. Tämä turkoosinsävy on hyvin energinen mutta samalla rauhoittava. Lisäksi syaani (turkoosi) on nyt todella trendikäs. Tunnuksen turkoosi väri liitetään väripsykologiassa luovuuteen ja uudistumiseen.”

Näiden joukosta en kyennyt valitsemaan vain yhtä voittajaa vaan kolme. Onnea Janne, Pauliina ja Tuija! Olen teihin yhteydessä palkintoon eli coaching-sessioon liittyen.

 

Diversitas-logon ja nettisivujeni designista parhaimmat kiitokseni Latelle!
Lauri Huusko, LateDesign
www.latedesign.fi